Viettelysten saari Pt2

Moi!
Hehee, meni vahan hermot viimeksi! :D No, tietotekniikkaan on turha luottaa, pitaisihan minun se humanistina tietaa. Pahoittelen karua kielenkayttoani, mutta tietokoneet ovat heikkouteni, ne saavat vereni kiehumaan. Onneksi nykyiset maisemat saavat mieleni rauhoittumaan tehokkaasti.

Mutta tosiaan, olen yha Keralassa ja halusin kertoa hienosta perheesta, jonka kanssa vietin viime viikolla mielettoman hienoja paivia. Kaikki alkoi, kun saavuin Kollamiin. Pieni hikinen kaupunki Keralan etelaosassa, mutta omalla tavallaan viehattava. Mutta silti liian kiireinen makuuni. Olin tehnyt paatoksen, etta lahden etelammaksi, kohti Trivandrumia ( Keralan paakaupunki), mutta ennen sita ajattelin menna kanoottiretkelle backwatersille. Backwaterseiksi kutsutaan kanaalien halkomaa rannikkoa, jossa paikalliset asuvat pienissa kylissa ja elamanmeno on uskomattoman rentoa ja kaunista.

Lahdin kanootissa kohti pienta saarea, nimeltaan Monroe-island ( Munrouturuttu paikallisille, noin 30 kilsaa Kollamista). Lautturi lupais nayttaa minulle ja parille brittilaiselle kanssamatkustajalle minkalaista elama todellisessa Keralassa on. Minulla ei ollut minkaanlaisia odotuksia, enka osannut kuvitella sita hienoutta joka oli minua kohtaava.

Olin mielessani valmistautunut lahtemaan ajelun jalkeen kohti uutta mestaa, uutta kaupunkia, mutta voi etta kuinka suunitelmani menivatkaan uusiksi! Ja kuinka ihanalla tavalla! Olin katsellut verkkaista elamaa ja kiiretonta rentoutta kanaaleja pitkin kanootissa lipuen noin viisitoista minuuttia, kun tiesin mita minun oli tehtava. Oli mika oli, minun oli PAKKO saada kamppa taalta! Aivan pakko. Ajatus uudesta isosta kaupungista tuntui suorastaan perverssilta. En saattanut ajatellakaan kaupungin melua ja haisevia pakokaasuja taman ihanan puhtauden ja luonnollisen kauneuden keskella. Oli pakko saada kamppa taalta!

Kaannyin lautturin puoleen ja kysyin oliko saarella guesthousea, onko asunnossasi vierashuonetta, tiedatko ketaan jonka pihalla voin nukkua, onko mahdollista telttailla alueella, voiko kanaalin varressa nukkua?! Vastaus kaikkiin kysymyksiin oli valtteleva ei. Hajosin hiema, mutta olin paattanyt keksia jotain. Kyselin vastaantulevilta, kanaalien varrella verkkojaan korjailevilta aijilta josko heilla olisi tilaa majoittaa suomalainen. Aijat naureskelivat paataan puistellen ja jatkoivat tyotaan. Minakin jatkoin lautturin ahdistelua ja kyselin ja anelin. Lopulta han hymyili minulle ja ohjasi kanootin eraan talon viereen ja kehotti etta kysyppa tuolta. Pomppasin laivasta ja kavelin pihaan.

Se oli siisti, kaunis keltainen talo. Sain hyvat vibat. Kun lahestyin ovea talon takaa kaveli esiin mukavan nakoinen intialaisnuorukainen. Han esitteli itsena jr Doctor Sreenat hello sir how are you? Kysyin etta olisiko hanella tilaa majoittaa yksi karvainen suomalaismies. Sydameni hypahti riemusta kun han sanoi etta ehkapa on. Han kutsui minut sisaan ja naytti pienen huoneen, joka oli puhdas, kateva ja kaikki mita tarvitsin. Paatin heti, etta tama oli pakko saada. Neuvottelin hinnasta ja juuri kun olin lyomassa katta paalle, kaikkein kauhein tapahtui. Nimittain rikkaat lankkarituristit.

Rikkailla Lankkarituristeilla tarkoitan viereisessa kanootissa matkannutta brittipariskuntaa, joka rynni ovesta sisaan nahtyaan minun menevan. Itsekin olen Rikas Lankkarituristi, mutta nama olivat huomattavasti rikkaampia. He pamahtivat paikalle ja tekivat Sreenatille tarjouksen, jonka kanssa en voinut kilpailla. Sreenat katsoi minuun vaivautuneena ja ymmarsin taysin, etta hanen kannattaa ottaa korkeampi hinta. Tavattoman arsyttavasti ja vinosti hymyillen brittilaismadame sanoi minulle thanks for coming up with the idea ja hymahti omahyvaisesti. Vereni kiehui ja marssin suoraan kanootille.

Sydameni itki kaipauksesta, kun jatkoimme kanaaleja pitkin. Mutta paatin, etta en luovuta! Prkl, tanne haluan jaada!! Kyselin lautturilta, etta missa on lahin hotelli. 9 kilsan paassa. Kyselin, tietaisiko han muita paikkoja, joissa yopya. Vastauksena pahoitteleva ei. Saavuimme takaisin mantereelle ja viela viime hetkella aloitin mielettoman kyselytulvan. Samassa kanootissa ollut, miellyttava skottilaisherrasmies auttoi minua saamaan asiani perille kehoittamalla etsimaan joku paikka kahjolle suomalaishullulle, ennen kuin han loytyy nukkumasta kanootin alta.

Lopulta kanoottimies otti puhelimen ja soitti pari puhelua. Muutama puhelu lisaa ja huomasin juttelevani Sreenatin kanssa puhelimessa. Mieletonta kaupantekoa, taivuttelua ja suostuttelua. Lopulta kiljahdin riemusta, kun Sreenat suostui. Sain sen kampan! Sain sen ohi NIIDEN RIKKAIDEN BRITTIEN!!! Olin maanisena onnesta ja kiirehdin takaisin Kollamiin, otin reppuni ja tavarani ja hyppasin paikallisjunaan, joka vei minut lahelle saarta. Sreenatin kaveri oli minua vastassa ja saavuin hanen kanssaan talolle.

Sreenat otti minut lampimasti vastaan ja esitteli minulle perheensa. Ja se perhe oli maailman paras ja ihanin perhe. Seuraavat paivat olivatkin aivan uskomatonta ihanuutta, taydellista rentoutta, aarimmaista estetiikan juhlaa ja kaikkea mahollista lesotusta, mita voin keksia. Lyhyesti sanottuna Sreenatin perheen kanssa vietetty aika oli epailematta yksi reissuni parhaimmista asioista.

Kun viimeisena iltana soin Sreenatin aidin valmistamaa, taydellisen hyvaa kalacurrya koin haikeutta. Ajatus taman paikan jattamisesta oli vaikea; tunsin aitoa surua. Mutta tie kutsui. Kun Sreenatin aiti, joka ei ollut puhunut sanaakaan englantia katsoi minua lampimilla silmillaan ja tiukasti keskittyen hitaasti sanoi " You..will...not..go...tomorrow! " silmani kostuivat. Seuraavana aamuna, istuen aamujunassa tunsin koti-ikavaa Pulintharan perhetta kohtaan. Ja se oli tavallaan aika hienoa.

Ja nyt huomio kaikki Intian matkailusta kiinnostuneet!!! Sreenat on aloittanut pienen bisneksen laaketieteen opiskelujensa rahoittamiseksi. Han alkaa majoittamaan matkaajia pienta korvausta vastaan ja sain kunnian olla hanen ensimmainen asiakkaansa. Sreenat ja hanen perheensa pyysi minua lahettamaan matkaajia luokseen luonnonkauniille Monroesaarelle ja mielellaan he pitavat huolta matkaajista, niin pareista kuin yksinaisista menijoista.

Ehdottomasti suosittelen kaikille Monroesaarta. Jotain niin kaunista ja ainutlaatuista ei ehka enaa kauaa maan kamaralta loydy, ja kuulin, etta pari suurta hotelliketjua on hankkimassa maata saarelta - tarkoittaen rauhallisuuden ja aitouden loppua parin vuoden sisalla. Kannattaa siis sisaltaa kyseinen paikka suunnitelmaan, jos vain olet menossa Intiaan.

Tassa tarkeat infot:

Sreenat Pulinthara
Monroe island
Kollam-district
Kerala

mobile +918 907687148
maili> sreepulinthara@gmail.com

Jos tulet Intiaan mene Keralaan. Jos menet Keralaan mene Monroesaarelle. Jos menet Monroesaarelle, tee itsellesi palvelus ja vieta muutama ihana paiva Sreenatin perheen kanssa. Salaisuutena voin kertoa, etta koko lysti, kaikki hienot nahtavyydet, kaikki maistuva ruoka ja kaikki hienot hetket maksoivat minulle vain 400 rupiaa paivalta. Noin 6 euroa. Suorastaan havettavan vahan!

Voit ottaa yhteytta suoraan Sreenatiin maililla tai vaikka minuun ja voin mielellani kertoa lisaa yksityiskohtia saaresta ja sinne menemisesta. Sreenat julisti viimeisena iltana etta tasta lahtien olen hanen linkkinsa Suomeen. :D Han on uusi ystavani ja opiskelee auyerveedisten tieteiden tohtoriksi, eli jos mieltasi kiehtoo vaihtoehtoislaaketiede ja parayttavat hieronnat, se onnistuu helposti!

Toivottavasti ei nyt kuulostanu liiaksi mainospuheelta, mutta olen vielakin aika innoissani koko jutusta. :) Talla hetkella olen Etela-Intian korkeimman huipun Adamundin kupeessa, pienessa kylassa nimelta Munnar. Olen noin 1600 metrissa ja voin sanoa etta myos tama paikka on lahtemattomasti jaanyt sydameeni. En ehka koskaan lahde.

Toivotaan, etta Keralan ainutlaatuinen kauneus sailyy, terroristit eivat pelottele enaa Intiaa ja tietokoneiden pahuus suodattuu pois maailmasta. Ja etta Jussi kertoo meille matkansa vaiheista, olisi kiva itsekin tietaa! :)

" Words are very unnecessary, they can only do harm . " - Depeche Mode

Juho ( ex-islandeer)