Bengalooressa luurupiiloa!

Hei!

Nyt Denguerothers on viettanyt nelja yota Karnatakan isoimmassa kaupungissa, eli Bengaloressa. Tai Bangaloressa. Tai Bengaluurussa. Tuntuu, etta talla kaupungilla on yhta monta nimea kuin asukasta. Joka tapauksessa tama on aika hassu kaupunki.

Ensinnakin kaupungin jokainen riksakuski on syntynyt ukottamaan pahaisia turisteja. Hinnat ovat vahintaan kolmikertaiset lankkareille ja oikeat hinnat saa, kun menee mittarin mukaan. Mutta kappas kappas, kun kysyy mittarin peraan, huristaa kuski vain pois. Paivalla joillakin mittari toimii, mutta yoaikaan ei puhettakaan. Kaikki menevat maagisesti rikki. Ehkapa ne toimivat aurinkopaneeleilla.

Riksakulttuuriin tutustuu heti kun paa-rautatieasemalta poistuu. Jos olette tulossa tanne pain, niin ottakaa prepaid-taksi, jotta ainakin ensimmainen matka on inhimillisen hintainen. Bangalooressa paasee myos hyvin hiomaan kaupantekotaitojaan, silla niita tarvitaan. Tinkaaminen on seka kivaa, etta hyodyllista, ja osoittaa paikallisille, etta et ole vain rahoistaan eroon haluava rikas lansimaalainen. Hyvana esimerkkina hinnoista voin kertoa ystavani Rumpu-Matiaksen tarinan:

Rumpu-Matias kohtasi minut kadunkulmassa. Hanella oli kaulassaan jos jonkimoista paukutusrautaa ja halu myyda oli kova. Tervehdin Rumpu- Matiasta ja han kertoi omaavansa Intian Parhaat Rummut. Han tarjosi pienta kasintehtya kaksikalvoista viritettavaa mangopuista dol-rumpua hintaan 1100 rupiaa. Voi Rumpu-Matias-raukkaa, kun huomasi olevansa tekemisissa Denguebrothersin kanssa! Lopulta tiukan tinkaamisen, muutaman valkoisen valheen ja vasymattoman paanheiluttelun jalkeen rumpu irtosi 150 rupian hintaan, eli alle 2,5 euroa. Suomessa vastaava maksaisi 25-30 e.

Rumpu-Matias ei kuitenkaan ollut surullinen menettamistaan voitoista, vaan aina kun kadulla hanet kohtaan, han tervehtii minua ja hymyilee - olenhan sentaan osoittanut kiinnostusta haneen ja hanen tyohonsa viettamalla muutaman intensiivisen minuutin kauppaa hieroen. Kuinka kylmaa ja etaista onkaan kaupanteko Suomessa tahan elavaan ja henkilokohtaiseen bisneskulttuuriin verrattuna!

Bengaloore on myos paikka, josta voi ostaa jokaista maailman kalleinta brandia. On Vuittonia, Burberrya, D&G yms yms. Jattimaisia ostareita, jotka siirtavat vasyneen reissaajan valittomasti kotoiseen lansimaiseen ostohurmokseen. Kaikki luksustuotteet ovat alyttoma hintaisia, eika normi-inkkari voisi villeimmissa kuvitelmissaankaan toivoa tienaavasa yhden eliittilaukun hintaa edes koko tyourasa aikana.

Myos yoelama on taalla viriilia ja se on tullut myos lahes joka ilta testattua. Hassuna yksityiskohtana baarit (joita on rehdeista rokkibaareista aina neuvostoliittolaisen avaruusaluksen kaltaiseksi sisustettuihin yoklubeihin asti {tsekatkaa NASA-club M.G. Roadilla}) sulkevat ovensa jo klo 23.00 ja 23.30 taytyy olla pihalla. Siina vaiheessa rehti suomalainen klubimies vasta valmistautuisi jonottamaan Kaarleen.

Olemme siis raidanneet kaupunkia nelisen paivaa ja hyvalla porukalla taalla on ollut tosi hauskaakin! Parhaimmillaan meita on ollut 7 suomalaisen jengi ja olemme rehdilla finskimeiningilla vallanneet kaupungin keskuspuiston pussikaljoittelun tyyssijaksi. Siella olemme kivilla ja nurtsilla istuneet, Kingfishereita lipitellen ja ilkkuneet kerjaaville pikkulapsille. Hyvan kuvan olemme Suomesta antaneet.

Tama kyseinen puisto on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen myos muunkin kuin laittoman pussikaljoittelun takia: se on nimittain suosikkipaikka yksinaisille inkkarimiehille, jotka haluavat reenata rannettaan luonnossa. Olemme useaan otteeseen todistaneet onanoivia inkkareita, jotka tyynen rauhallisesti istuvat puiston penkilla munaansa kiillottaen. Jotkut myos kasuaalisti nojailevat kiveen, kasi syvalla housuissa ja taskubiljardi kaynnissa. Olemmekin nimenneet puiston naista vapaamielisista intialaismiehista innoituksen saaneina Runkkupuistoksi. Siella kelpaa kayskennella ja runkutella.

Tama kaupunki, kuten monet kaupungit, omaa tietynlaisen sielun. Osan siita nakee paivalla loputtomien turistikauppojen paljoudessa ja kuulee vasymattoman liikenteen melussa. Parhaiten sen kuitenkin luulen nahneeni eilen illalla, kun seisoskelin eraalla kadulla superkalliin kenkakaupan edessa. Pieni kirkassilmainen inkkarilapsi tuli minua kohden kasi ojossa. Tytto naytti aivan pikkupeikolta takkuisine tukkineen ja risaisine vaatteineen. Han tuli aivan eteeni, polvistui ja kosketti jalkojani ja pyysi rahaa. Pikkuinen oli varmaan viisivuotias ja avojalkainen, suuret silmat toivoa taynna, mutta kasvoillaan harjoiteltu surullinen ilme.

En anna kerjaaville lapsille rahaa. Se on periaate. Antamalla lapsille rahaa, he vain pysyvat kadulla. Yritin olla huomaamatta lasta. Pienet kadet koskivat lahjettani ja pienet sormet ottivat kiinni kadestani. Katsoin alas lasta ja hymyilin. Pieni hymynkare kavi myos tyton suupielessa. Leikitin hanta hieman, kunnes takanani, rikkaiden liikkeen kauppias tuli ja tyonsi tyton pois edestani ihmispaljouteen. Kauppias katsoi minua anteeksipyydellen. Varmasti minua hairitsi tuo kurja kerjalainen. Haluanhan rikkaana lansimaalaisena kokea lansimaalaisia asioita, ja niihin eivat kuulu kerjalaislapset. Nythan voin kayda kenkakaupassa ostamassa Biancon nahkasandaalit ja maksaa niista enemman kuin inkkari tienaa vuodessa.

Minulle tuli hassu olo ja lahdin pois kaupan edesta. Aitaa vasten puristuneena pikkutytto katseli edessaan olevaa ihmismassaa. Katseemme kohtasivat ja hymyilin. Tytto vilahti ihmisten lapi luokseni ja annoin hanelle TicTac-askin. Han oli ikionnellinen ja meni nauttimaan pastilleista kenkakaupan eteen. Kauppias hymyili lapselle nayteikkunan takaa.

Aivan kuin tuo pikkutytto, Intia tulee aina takaisin. Tama kaupunki voi yrittaa tyontaa sen pois turistin edesta, mutta silti se loytyy vaenpaljouden takaa, kiireisten ihmisten keskelta: kirkkaat silmat taynna toivoa ja kauniit kasvot takkuisen tukan kehystamina. Ja loppujen lopuksi Intia pitaa aina yhta. Tama kaikki nakyy Bengaloressa ja on osa sen sielua.

Jos olet tulossa Bengaloreen ala odota mitaan mahtavaa kokemusta. Parhaimmillaan taman varmasti kokee hyvalla porukalla, ja totta puhuen olen jo aika kyllastynyt neljan paivan jalkeen. On kiva lahtea eteenpain tana iltana, mutta silti Bengaloressa oli kiva olla.

" Take me down to the Paradise city where the grass is green and the girls are pretty..." -Guns N 'Roses
- Juho ( rikas lankkari)

P.S. Hox Hox kaikki lukijat! Nyt on aika menna ostamaan appelsiineja lahikaupasta, silla Kuuradion ensimmainen musiikkivideo on julkaistu!! Anna Sahkolinjojen johdattaa sinut Kuuradio.net sivulle, jossa voit laittaa tulitikut piiloon ja katsastaa uuden sinkun videon. Paetkaa arkeanne hetkeksi, etsikaa tytto jauhohyllylla ja luupatkaa video, silla viikonloppu kay jalkoihin! ;)