Jou jou!
Aurinko on laskenu palmujen taa, varittaen illan roosalla ja hennon punaisella. Kuningaskalastaja istuu oksalla - ja poydillakin on muutama. Takana on 500 kilometrin siirtyma; suolainen meri huuhtoo lempeasti vasymyksen ja murheen. Kuinka tanne paastiin? Siella joku jo varmaan arvasi etta paikallinen Koskilinjathan asialla on ollut. Vaikkakin denguebrothers on vakaasti sita mielta, etta oikea nimi on Koskeelinjat. Tai Kuole-auto-onnettomuudessa-linjat. Kalmasen liikenne. A. Murha. Kuoleman laitturit. Matkahuoli. Rakkaalla lapsella on monta nimea.
Kaikki alkoi Mumbaista. Oli lammin ja hikinen iltapaiva. Odoteltiin kusisen, pomppivan hauta-arkun, eli bussin lahtoa. Olin nalkainen. Ihanat ranskalaisreissaajatytot ohjasivat minut puikkelehtimaan liikenteen lapi hakemaan pienesta kojusta leivan. Lihaa vai vegea?! Otin vegen kun ajattelin, etta se ei ole niin tulista. Ja pah.
Haukkasin palan ja mahtavat syvyyksien tulet nuolaisivat huuliani. kokemuksesta viisaana eristin tulisen kohdani suustani ja poistin sen kadulle. Parissa sekunnissa se sulatti asfalttiin reian ja talla hetkella se on varmaan puhkaissu Aasian litosfaarilaatan matkallaan Jules Vernen kumppanina maan keskipisteeseen.
Ranskattaret, jotka myos odottelivat bussia huomasivat minut ja kikattelivat kuolemankalpeille kasvoilleni, joilta kuvastui juuri varmaa menehtymista paenneen hammastys ja toivo. Vahvalla aksentilla yksi tytoista kysyi etta what's wrrroong? Noyrasti pureskelin leivan leipa-osaa valtellen taytetta. Hehee yes it's a bit um..hot. Masalaa on kunnioitettava.
Lahjoitin napalmiburgerini katulapselle, joka valittomasti alkoi maiskuttelemaan aitinsa ja kahden siskonsa kanssa. Ruokajuomanaan heilla oli kokista. Yhdistelma, joka tappaisi minut viela matkalla seitsemanteen helvettiinkin. Astuin kavereiden kanssa bussiin. Kiihkean ja tuottoisan tinkaamisen jalkeen saadut matkaliput oli luvattu bussin keskiosasta, joka on huomattavasti kivempi ja kuolleisuus ei ole aivan 100 prosenttia, mutta katsos vaan niin paikat olivatkin aivan perimmaiset. Lempinimeltaan Viimeiset Makuusijat. Saatanan matkatoimiston viiksivallut!
Kyseessa oli siis 15 tunnin sleeper-bussi kohti Goaa. Kyseisessa bussissa on nukkumalaverit\syvennykset\loukot joihin kaksi kerralla mahtuu tunkeutumaan. Meilla oli paallekkaiset. Jussi ja Hanna ottivat ylapuoliset ja mina ja Aki alapuolisen. Siitapa se hauskuus sitten alkoi kun Volvo parahti kayntiin ja sukelsimme liikenteeseen.
On vaikea kuvata seuraavia tunteja. Tavallaan tuntui kuin olisi ollut jossakin huvipuistolaitteessa, jossa valilla pompahti painottomaan tilaan ja G-voimat kouraisivat vatsasta. Paitsi etta talla kertaa vitutti, kavi kipeaa ja pelotti henkensa edesta. Kaupungin lapi ajaminen oli viela kesya, mutta kun paastiin maantielle... Markus Gronholm oli kuskina ja me olimme Timoja jotka saivat kaiken mahollisen up in the ass. Itsellani naihin kuului mm videokamera, rahaa, kitara ja vesipullo.
Bussin takaosa pomppi ihan helvetin paljon. Paat osui kattoon ja kyljet paukkuivat. Vesipullot oikeasti osuivat seinaan niin kovaa etta rikkoutuivat kastellen allekirjoittaneen kuin epamiellyttava monsuuni kastelee valmistautumattoman passin. Jossain maarin se oli aluksi hieman hauskaa, kunnes puolen tunnin jalkeen tajusin, etta tata on viela ainakin 14 tuntia jaljella. Pienessa hikisessa loukossa. Kaksi miesta. Rajahtavaa turbulenssia, ilmalentoja. Tormailevia vartaloita. Kuolemanpelkoa. Tata kaikkea tarjoaa Hades-tours.
Yhdessa vaiheessa bussi hieman hidasti, ja katsoimme Akin kanssa ikkunasta. Sillalla oli sattunut onnettomuus. Kaksi isoa rekkaa oli ajanut taydella vauhdilla toisiinsa - kuolettava nokkakolari. Naimme ikkunasta rekan, joka oli taysin romuna. Sen jalkeen en enaa uskaltanut katsoa ulos ikkunasta. Nailla teilla tapahtuu liikaa hengenvaarallisia tilanteita, joten on parempi sulkea silmansa ja vain toivoa etta loppu tulee tuskattomasti.
Nukkuminen bussissa oli mahdottomuus. Valilla kun vaipui horteeseen, havahtui ilmassa ja huomasi lyoneensa paansa kattoon tai seinaan. Vapaasti ilmassa myos valilla pomppivat taskustani hindikolikot ja kopsahtelivat paahani. Ihanuutta. Kusettikin niin perkeleesti ja bussi pysahtyi kusihetkille verrattain harvoin. Pomppiva helvetti tayden rakon kanssa. Siita on taydellinen loma tehty. Onneksi kuitenkin join niin vahan, etten paassyt kayttamaan uribagia, silla kesken volttien ja syoksylaskujen se -vaikkakin varmasti mahtava kokemus, olisi myos ollut hyvin vaikeaa ja sotkuista.
Pelkasimme Akin kanssa henkemme edesta. Ylakerrassamme Jussi oli pahaksi virheekseen seurannut matkan kulkua ikkunasta ja saanut elinikaiset traumat nakemistaan kuolemanvaaroista, eika ilmalentojen valissa voinut silmiaan ummistaa. Mutta yllatys yllatys. Hanna nukkui. Teologian opiskelu on varmasti tuonut jonkinlaisen ihmekyvyn hanelle. Se tytto voi nukkua kai missa vain ja miten vain.
Matkan kaikkien kauhujen kertaaminen olisi liian raskasta psyykeelleni ja bidit loppuisivat Goasta kesken, joten sanonpa vain etta loppujen lopuksi Vanha vihtahousu ratin takana painoi viimeisen kerran jarrua ja saavuimme perille Goalle. Aliravittuna, kuivuneena, vasyneena, kuolemaapelkaavana, mutta hengissa. Voi juma etta on mahtava kun ei sinne perkeleen kammioon enaa ole palattava, silla tein pyhan lupauksen itselleni, etta EI ENAA IKINA SLIIPPERIBUSSIEN TAKAOSIA. Mieluusti aina junalla. Suosittelen. Se on paljon turvallisempaa, ekologisempaa ja siina ei kuole laheskaan niin helposti.
Elaminen on ihanaa! :)
Nyt vetaydyn bungalowiini rantakavelyn jalkeen, ihaillen oista valtamerta ja katsellen taivaan tahtia, jotka nayttavat tuon bussimatkan jalkeen oikeastikin hieman kirkkaammilta.
" I wanna Highway to Hell! " AC\DC
- Juho
PS. Massut on Denguebrothersilla kunnossa, toistaiseksi, vaikkakin taalla tilanteet vaihtuu tiheaan
P.I.D.I. ( Paivia Ilman DelhIbellya) 5
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti