Om sweet Om.

Helou!

Nyt on paassyt kaymaan niin, etta denguebrothers on taysin jumahtanut hedonismin sykkivaan kehtoon paikassa nimelta Om-beach. Taalla linnut laulavat, lehmat rynnivat ja kukat tuoksuvat. Kauniissa luonnollisessa ymparistossa kaikki on hyvin ja elama soljuu lapi tyynena ja tyytyvaisena. Paivat katoavat jonnekkin kaytettyjen hetkien varastoon ja yhtakkia huomaat, etta olet ollut tyytyvaisen tietamaton lahes kaikesta parisen viikkoa. Eika mikaan voisi olla houkuttelevampaa, kuin jatkaa talla unohduksen ja helppouden polulla.

Ihmiset ymparillasi ovat ystavallisia, kauniita, hymyilevia ja suvaitsevia. Kaikki on kiinnostavaa ja kaikki kiinnostava rauhoittavan yhdentekevaa. Taalla ei tarvitse tehda tai olla mitaan saavuttaakseen jotain. Taalla voit tehda sita mita haluat. Tama on hedonismia, nautintoa, loppumatonta kellumista lampimassa meressa. Erillinen osa maailmaa, ei huolia, paikka johon voi unohtua. Ja johon kylla unohtuu.

Olen soittanut kitaraa niin paljon, etta sormieni iho on parkkiintuneempaa kuin koskaan. Lahes joka yo nuotiot palavat rannalla. Didjeriduut houkuttavat matalalla aanellaan ja eksoottiset hang-rummut siivittavat mielen lentoon ja kaikkialla tuore ruoho ja kukat tuoksuvat. Kuu nousee hiljaa taivaalle ja maalaa kaiken kelmean kauniiksi. Liekit leikkivat ja heittavat varjojaan ihmisten vartaloille. Sinisarvinen lehma marssii tulen viereen ja antaa esimerkin taydellisesta jumittamisesta. Sama lehma syo kaiken mita edestaan loytaa.

Tama on paikka, jossa on viela osa sita rentoutta ja taikuutta, mita Goan rannat joskus tarinoiden mukaan olivat taynna. Tai nain ainakin kuvittelen. Oli miten oli, tama on jumahduttavin paikka, jonka denguebrothers on koskaan kohdannut. Aika katoaa. Mutta vain palaakseen entista kauheampana. Koska aina se palaa. Ja palaa.

Puolitoista viikkoa sitten denguebrothers kohtasi jalleen pitkan tauon jalkeen. Jalleennakeminen oli iloinen. Paljon on tapahtunut. Ja paljon tapahtuu koko ajan. Raidaaminen hyvan ystavan kanssa on kylla kivaa. Ei siita mihinkaan paase. Ja vaikka tama ranta on taydellisen rento, on taalla mahdollisuus tehda vaikka mita. Ja mahdollisuus joutua vaikka minkalaisiin outoihin ja pelottaviinkin tilanteisiin ja tiloihin. Ja kokea mielettomia hetkia kera rakkaitten ihmisten, joita et ole edes tuntenut paria viikkoa kauempaa.

Tamakin kaikki on kuitenkin jatettava taakse. On kohta aika lahtea kohti pohjoista, kohti Mumbaita ja kohti vaistamatonta lentoa takaisin. Mutta sita en nyt ajattele; nautin viela tietamattomyydesta niin kauan kuin pystyn. Olkoon se kuinka teennaista tahansa, se on silti tehokasta ja saa hymyn huulille.

" Did you wear a black armband when they shot the man who said ' peace can last forever'?" - Guns n' Roses

Juho (hippeilee)

Seksivalistusta

Moi!
Tapahtui tanaan noin klo 17.00

Saavuin pitkan ja uuvuttavan bussiseikkailun jalkeen Palakkadiin, joka on Keralan keskiosassa. Loysin hotellin ja olin kavelemassa ja haistelemassa kaupungin meininkia. Pysahdyin ostamaan virkistavaa paikallista kivennaisvetta. Silloin tapasin Hanifin ja Rajeeshin - kaksi intialaisnuorukaista. Vaihdoimme muutaman sanan ja kun he kuulivat etta opiskelen historiaa, he halusivat vieda minut laheiselle, historialliselle linnakkeelle. Kavelimme lampimassa illassa ja kiipesimme linnakkeen torniin. Hanif, joka oli muslimi selitti minulle mita mielta on ameriikasta ja Bushista ja Obamasta. Istuimme alas kivetykselle. Hanif toisella puolella ja Rajeesh toisella. Jaoimme lyhyen pohdiskelevan hiljaisuuden. Lopulta Hanif selvitti kurkkuaan ja kysyi.

Hanif: " In your country... is possible dating?"
Mina: " Yes. Very possible"
Rajeesh: " What is dating?"
mina: "umm, well.. you see a beautiful girl and you go to her and ask her out for a date."
Hanif: " And she says yes?"
Mina: " Heh, hopefully yes."
Rajeesh: " where is date?"
Hanif: " no Rajeesh date is no place!"
Rajeesh: " But where do you go?"
Mina: " Well you can go to a movie, or to have dinner. Or for a walk."
RAjeesh: " Is this date we have?"
Mina: "Umm, not really hehe, but this would be a nice place for one."

Pojat innostuivat. Aanessaan pienta varovaisuutta Hanif jatkoi keskustelua.

Hanif: "In your country is possible...have intercourse with no marriage?"
Rajeesh: "-- -- -- "
Mina: " Yes. In fact in Finland people do it all the time. And without marriage!!"
Rajeesh: " Oh my God!"
Hanif: " Unbelievable! You have so good country!"
Mina: " hehe I guess so.."
Rajeesh: " You... have sex with your girlfriends? "
Mina: " Umm...yes. I have."
Rajeesh ja Hanif: " Oh my God you lucky man!!! "

He molemmat taputtivat reippaasti selkaani ja tunsin oloni hassulla tavalla kovaksi jatkaksi.

Hanif: " You are no virgin?"
Mina: " No."
RAjeesh: " Oh my God!!.."
Hanif: " How is woman in sex?"
Mina: "ehem.. ( mietin etta onpa hyvin vaikeasti muotoiltu kysymys, enka osannut muuta sanoa kuin) nice. Woman in sex is...nice."
Rajeesh: "Wow. oh my God."

Pojat olivat jannittyneita, aivan kuin leikkisivat tulella. He katselivat ymparilleen, pelaten, etta joku saattaisi kuulla.

Hanif: " What is straight?"
Rajeesh: " what is bisexual?"
Mina: " Ok, straight is heterosexual. For example a man who has sex with only women"
Hanif: " Only one woman?"
Mina: " Umm yes.. but sometimes more I guess."
Hanif: " How many women?"
Mina: " It depends. umm..ehem... But anyway yes, and a bisexual is a person who has you know, sex with men and women."
RAjeesh: " At the same time?"
Mina: " well no but sometimes they do hehe. But I mean..well nevermind. For bisexual, everything goes."
Rajesh: " Where?"
Mina: "Ahh, nevermind!"

Mietiskeleva hiljaisuus seurasi. Lopulta Rajeesh virkkoi Hanifille, etta ehkapa olisi helpompaa olla biseksuaali kun silloin on aina enemman porukkaa mukana seksihommissa.

Hanif: " Do you masturbate regularly?"
Mina: ( Voi elama mika kysymys) " Sometimes I do, yes. It is not harmful you know."
Rajeesh: " Yes, I know!"
Hanif heitti tuiman, kysyvan katseen Rajeeshiin.

Hanif: " Do you masturbate with your girlfriends?"
Mina: ( voi elama mika kysymys taas!) " Ehem, sometimes yes.. umm."
Hanif: " Why?"
Mina: ( voi elamien elama mika kysymys!)" -- -- ehem umm well.."
RAjeesh: For longer intercourse? More sex time? More sexpleasure?
Mina: " ummm.. yeah, somthing like that. Heh, it's hard to explain, but it is something couples do. For .. pleasure."
RAjeesh: " Oh my god."

Niinpa. Pojat olivat aivan innoissaan ja esittivat lukuisia kysymyksia erinaisista anatomisista osista ja aikuisten juttuista ja voi etta heidan korvansa punoittivat kun yritin parhaani mukaan vastata.
Lopulta Hanif esitti viimeisen killerikysymyksen.

Hanif: " What is blowjob?"
Rajeesh: " yeah, and how you get it?"
Mina: " A blowjob... well, when you're with a girl and she...umm.. takes tour penis in her mouth.."
RAjeesh: " Oh my God!"
Hanif: "And she bites?"
Mina: " NO! No biting. At least I prefer none."
Rajeesh: " You prefer some?"
Mina: " No! No I don't! I prefer no bitin.. Ah what the...Forget it! Blowjob is a sexthing. You will maybe find out someday."
Rajeesh: " Oh my God, I hope so!"

Lopulta aurnko laski ja kiitollisina pojat saattoivat minut takaisin kohtaamispaikalle. He tarjosivat minulle sokeriruokomehun ja kiittelivat vuolaasti. Olin kuulemma vastannut moniin vaikeisiin kysymyksiin. Vastasin etta oli ilo auttaa. Lopuksi pojat pyysivat valittamaan terveiset kaikille tytoille Suomeen ja he haluaisivat kovasti irtautua uskontonsa kahleista, ainakin naissa sexthing-asioissa.

Toivottavasti en nyt aivan taysin jarkyttanyt naiden 22-vuotiaden nuorten mielta. On se vaan varmaan kauheaa olla vanhempi kun lapsi alka kyselemaan naita samoja juttuja! Huh huh.

Vastalahjaksi pojat muuten tarjosivat inkkarinuuskaa ja on kylla aika killerikamaa, voin sanoa!

" What is love?" -Haddaway

Juho ( valistaja?)

Viettelysten saari Pt2

Moi!
Hehee, meni vahan hermot viimeksi! :D No, tietotekniikkaan on turha luottaa, pitaisihan minun se humanistina tietaa. Pahoittelen karua kielenkayttoani, mutta tietokoneet ovat heikkouteni, ne saavat vereni kiehumaan. Onneksi nykyiset maisemat saavat mieleni rauhoittumaan tehokkaasti.

Mutta tosiaan, olen yha Keralassa ja halusin kertoa hienosta perheesta, jonka kanssa vietin viime viikolla mielettoman hienoja paivia. Kaikki alkoi, kun saavuin Kollamiin. Pieni hikinen kaupunki Keralan etelaosassa, mutta omalla tavallaan viehattava. Mutta silti liian kiireinen makuuni. Olin tehnyt paatoksen, etta lahden etelammaksi, kohti Trivandrumia ( Keralan paakaupunki), mutta ennen sita ajattelin menna kanoottiretkelle backwatersille. Backwaterseiksi kutsutaan kanaalien halkomaa rannikkoa, jossa paikalliset asuvat pienissa kylissa ja elamanmeno on uskomattoman rentoa ja kaunista.

Lahdin kanootissa kohti pienta saarea, nimeltaan Monroe-island ( Munrouturuttu paikallisille, noin 30 kilsaa Kollamista). Lautturi lupais nayttaa minulle ja parille brittilaiselle kanssamatkustajalle minkalaista elama todellisessa Keralassa on. Minulla ei ollut minkaanlaisia odotuksia, enka osannut kuvitella sita hienoutta joka oli minua kohtaava.

Olin mielessani valmistautunut lahtemaan ajelun jalkeen kohti uutta mestaa, uutta kaupunkia, mutta voi etta kuinka suunitelmani menivatkaan uusiksi! Ja kuinka ihanalla tavalla! Olin katsellut verkkaista elamaa ja kiiretonta rentoutta kanaaleja pitkin kanootissa lipuen noin viisitoista minuuttia, kun tiesin mita minun oli tehtava. Oli mika oli, minun oli PAKKO saada kamppa taalta! Aivan pakko. Ajatus uudesta isosta kaupungista tuntui suorastaan perverssilta. En saattanut ajatellakaan kaupungin melua ja haisevia pakokaasuja taman ihanan puhtauden ja luonnollisen kauneuden keskella. Oli pakko saada kamppa taalta!

Kaannyin lautturin puoleen ja kysyin oliko saarella guesthousea, onko asunnossasi vierashuonetta, tiedatko ketaan jonka pihalla voin nukkua, onko mahdollista telttailla alueella, voiko kanaalin varressa nukkua?! Vastaus kaikkiin kysymyksiin oli valtteleva ei. Hajosin hiema, mutta olin paattanyt keksia jotain. Kyselin vastaantulevilta, kanaalien varrella verkkojaan korjailevilta aijilta josko heilla olisi tilaa majoittaa suomalainen. Aijat naureskelivat paataan puistellen ja jatkoivat tyotaan. Minakin jatkoin lautturin ahdistelua ja kyselin ja anelin. Lopulta han hymyili minulle ja ohjasi kanootin eraan talon viereen ja kehotti etta kysyppa tuolta. Pomppasin laivasta ja kavelin pihaan.

Se oli siisti, kaunis keltainen talo. Sain hyvat vibat. Kun lahestyin ovea talon takaa kaveli esiin mukavan nakoinen intialaisnuorukainen. Han esitteli itsena jr Doctor Sreenat hello sir how are you? Kysyin etta olisiko hanella tilaa majoittaa yksi karvainen suomalaismies. Sydameni hypahti riemusta kun han sanoi etta ehkapa on. Han kutsui minut sisaan ja naytti pienen huoneen, joka oli puhdas, kateva ja kaikki mita tarvitsin. Paatin heti, etta tama oli pakko saada. Neuvottelin hinnasta ja juuri kun olin lyomassa katta paalle, kaikkein kauhein tapahtui. Nimittain rikkaat lankkarituristit.

Rikkailla Lankkarituristeilla tarkoitan viereisessa kanootissa matkannutta brittipariskuntaa, joka rynni ovesta sisaan nahtyaan minun menevan. Itsekin olen Rikas Lankkarituristi, mutta nama olivat huomattavasti rikkaampia. He pamahtivat paikalle ja tekivat Sreenatille tarjouksen, jonka kanssa en voinut kilpailla. Sreenat katsoi minuun vaivautuneena ja ymmarsin taysin, etta hanen kannattaa ottaa korkeampi hinta. Tavattoman arsyttavasti ja vinosti hymyillen brittilaismadame sanoi minulle thanks for coming up with the idea ja hymahti omahyvaisesti. Vereni kiehui ja marssin suoraan kanootille.

Sydameni itki kaipauksesta, kun jatkoimme kanaaleja pitkin. Mutta paatin, etta en luovuta! Prkl, tanne haluan jaada!! Kyselin lautturilta, etta missa on lahin hotelli. 9 kilsan paassa. Kyselin, tietaisiko han muita paikkoja, joissa yopya. Vastauksena pahoitteleva ei. Saavuimme takaisin mantereelle ja viela viime hetkella aloitin mielettoman kyselytulvan. Samassa kanootissa ollut, miellyttava skottilaisherrasmies auttoi minua saamaan asiani perille kehoittamalla etsimaan joku paikka kahjolle suomalaishullulle, ennen kuin han loytyy nukkumasta kanootin alta.

Lopulta kanoottimies otti puhelimen ja soitti pari puhelua. Muutama puhelu lisaa ja huomasin juttelevani Sreenatin kanssa puhelimessa. Mieletonta kaupantekoa, taivuttelua ja suostuttelua. Lopulta kiljahdin riemusta, kun Sreenat suostui. Sain sen kampan! Sain sen ohi NIIDEN RIKKAIDEN BRITTIEN!!! Olin maanisena onnesta ja kiirehdin takaisin Kollamiin, otin reppuni ja tavarani ja hyppasin paikallisjunaan, joka vei minut lahelle saarta. Sreenatin kaveri oli minua vastassa ja saavuin hanen kanssaan talolle.

Sreenat otti minut lampimasti vastaan ja esitteli minulle perheensa. Ja se perhe oli maailman paras ja ihanin perhe. Seuraavat paivat olivatkin aivan uskomatonta ihanuutta, taydellista rentoutta, aarimmaista estetiikan juhlaa ja kaikkea mahollista lesotusta, mita voin keksia. Lyhyesti sanottuna Sreenatin perheen kanssa vietetty aika oli epailematta yksi reissuni parhaimmista asioista.

Kun viimeisena iltana soin Sreenatin aidin valmistamaa, taydellisen hyvaa kalacurrya koin haikeutta. Ajatus taman paikan jattamisesta oli vaikea; tunsin aitoa surua. Mutta tie kutsui. Kun Sreenatin aiti, joka ei ollut puhunut sanaakaan englantia katsoi minua lampimilla silmillaan ja tiukasti keskittyen hitaasti sanoi " You..will...not..go...tomorrow! " silmani kostuivat. Seuraavana aamuna, istuen aamujunassa tunsin koti-ikavaa Pulintharan perhetta kohtaan. Ja se oli tavallaan aika hienoa.

Ja nyt huomio kaikki Intian matkailusta kiinnostuneet!!! Sreenat on aloittanut pienen bisneksen laaketieteen opiskelujensa rahoittamiseksi. Han alkaa majoittamaan matkaajia pienta korvausta vastaan ja sain kunnian olla hanen ensimmainen asiakkaansa. Sreenat ja hanen perheensa pyysi minua lahettamaan matkaajia luokseen luonnonkauniille Monroesaarelle ja mielellaan he pitavat huolta matkaajista, niin pareista kuin yksinaisista menijoista.

Ehdottomasti suosittelen kaikille Monroesaarta. Jotain niin kaunista ja ainutlaatuista ei ehka enaa kauaa maan kamaralta loydy, ja kuulin, etta pari suurta hotelliketjua on hankkimassa maata saarelta - tarkoittaen rauhallisuuden ja aitouden loppua parin vuoden sisalla. Kannattaa siis sisaltaa kyseinen paikka suunnitelmaan, jos vain olet menossa Intiaan.

Tassa tarkeat infot:

Sreenat Pulinthara
Monroe island
Kollam-district
Kerala

mobile +918 907687148
maili> sreepulinthara@gmail.com

Jos tulet Intiaan mene Keralaan. Jos menet Keralaan mene Monroesaarelle. Jos menet Monroesaarelle, tee itsellesi palvelus ja vieta muutama ihana paiva Sreenatin perheen kanssa. Salaisuutena voin kertoa, etta koko lysti, kaikki hienot nahtavyydet, kaikki maistuva ruoka ja kaikki hienot hetket maksoivat minulle vain 400 rupiaa paivalta. Noin 6 euroa. Suorastaan havettavan vahan!

Voit ottaa yhteytta suoraan Sreenatiin maililla tai vaikka minuun ja voin mielellani kertoa lisaa yksityiskohtia saaresta ja sinne menemisesta. Sreenat julisti viimeisena iltana etta tasta lahtien olen hanen linkkinsa Suomeen. :D Han on uusi ystavani ja opiskelee auyerveedisten tieteiden tohtoriksi, eli jos mieltasi kiehtoo vaihtoehtoislaaketiede ja parayttavat hieronnat, se onnistuu helposti!

Toivottavasti ei nyt kuulostanu liiaksi mainospuheelta, mutta olen vielakin aika innoissani koko jutusta. :) Talla hetkella olen Etela-Intian korkeimman huipun Adamundin kupeessa, pienessa kylassa nimelta Munnar. Olen noin 1600 metrissa ja voin sanoa etta myos tama paikka on lahtemattomasti jaanyt sydameeni. En ehka koskaan lahde.

Toivotaan, etta Keralan ainutlaatuinen kauneus sailyy, terroristit eivat pelottele enaa Intiaa ja tietokoneiden pahuus suodattuu pois maailmasta. Ja etta Jussi kertoo meille matkansa vaiheista, olisi kiva itsekin tietaa! :)

" Words are very unnecessary, they can only do harm . " - Depeche Mode

Juho ( ex-islandeer)

Viettelysten saari

Helou!

Paljon on tapahtunut taas viime paivitysten. Monia kilometreja reissattu, monia ihmisia tavattu osavaltioitaki vaihettu. Talla hetkella denguebrothersin nuorempi puolisko on kuitenkin turvallisesti Keralassa. Intiassa on tosiaan ollu pommi-isku, terrorityyppinen. Tietaakseni Maharasthrassa ja vielapa tahdatty ulkomaalaisiin. Mutta ei huolta mammat ja papat, olen ollut autuaan tietamaton ja turvassa. :)

Olen siis Keralassa ja tasta eteenpain olin kirjoittanut pitkan ja tunteikkaan selostuksen maailman ihanimmasta ajasta, jonka vietin Monroe-saarella eraan intialaisperheen parissa, mutta tama paska kusinen bloggeri paatti kusta hommat ja kaikki katosi. Nyt ottaa niin armottomasti paahan etta en pysty mitaan muuta kuin kirjoittamaan kirosanoja. Perkele saatana vittu paska homopetteri kulli perse. Kaikki luulot, etta Intia muka rauhoittaa ovat paskapuhetta. Ei voi olla rauhaa, ennenkuin jokainen kuppainen paskatietokone tuhotaan ja heitetaan tuliseen jarveen imemaan cyperavaruuden persereikaa.

Ei perkele etta arsyttaa!!!!!!! Oli kerranki hyva teksti ja nyt tulee vaan manausta!!! AAAAAAAARGRHARARHARH! Puolitoista tuntia saatana kirjotin!!!!!!!

Ehkapa saan koottua itseni ja viela joskus kuulette minusta. Nyt menen huutamaan vuorille SAATNAN TIETOKONEEEEEEEEEEEET JA BLOGGERRRRRIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!

" Paska sitaatti " - Kullipaa

Juho (kiroilee kuin turkkilainen prkl )

Denguebrothers hajonnut?!!

Terve!

Se on tapahtunut. Denguebrothers on... hajonnut. Enaa eivat nuo Pohjois-Suomen uhkeat travellerikingit ratsasta yhdessa, vaan ovat lahteneet kohti omia kohteitaan. Tana aamuna saavuin Kollamiin ja urhea toverini Jussi on yli tuhannen kilometrin paassa minusta, omalla pyhiinvaelluksellaan. Yksinainen vuode on Jussin paikalla ja kaikki on toisin.

Viela pari paivaa sitten juoksimme yhdessa Intian polyisia katuja, toisistamme nauttien ja telmien kuin terhakkaat koiranpennut. Mutta nyt olemme toistemme tavoittamattomissa, ja meilla on vain omat itsemme telmimiskumppaneiksi. Mutta kuinka tassa kavi nain?

Taustalla ei ole mitaan draamaa, alkaa huoliko. Joskus tie vain kutsuu eri suuntiin. Jussi on lahtenyt omalle polulleen, oman tahtonsa luo. Minulla on eri agenda ja haluan seurata tahteani vapaana, ilman seuruetta, ilman opaskirjaa ja ilman huolia. En tieda loydanko sita mita etsin, mutta polte yrittaa on kova.

Olemme silti Denguebrothers ja tulemme viela kohtaamaan. Jatkamme matkaamme, kunnes se risteaa jossain, ken tietaakaan missa. Tama blogi on yha elossa, mutta nyt olemme molemmat eri paikoissa, eri matkoilla, eri ihmisten kanssa. Tiedan yhta vahan Jussin tekemisista kuin tekin, Rakkaat Lukijat, joten jos Jussi luet taman, niin pistappa niita stanan kuvapaivityksia tulemaan!!

Olen siis Kollamissa, Keralassa. Tama on pieni rantakaupunki, jossa ihmiset vaikuttavat mukavilta, eivatka ole huutelemassa sisaan joka kauppaan. Kuuma on. Tosi kuuma, mutta parempi se kuin tappava kylmyys. Saavuin aamulla leppoisan 15 tunnin junamatkan jalkeen ja olen hankkinut halvan hotskun ja katsellut kaupunkia. Miellyttavan pieni. Ja samalla aika mielenkiintoinen.

Ihmiset eivat taalla puhu juurikaan hindia, ja hyvin vahan englantia. Kommunikointi on kuitenkin mahdollista, kun kayttaa vain hieman karsivallisyytta. Erikoispiirteena olen kylassa huomannut, etta taalla on paljon kristittyja. Ja he kayttaytyvat kuin hindut. Jeesuksella on omat temppelit, joihin uhrataan kuin Shivalle ikaan ja neitsyt-Marian kuvaa kaydaan pusuttelemassa kuin Hanumania parhaimmillaan.

Kavin juuri asken tallaisessa Ristus-Jumalan temppelissa ja siella porukka istui ja katseli suurta alttaritaulua, jossa Jeesuksella, Mooseksella ja muilla tutuilla hahmoilla on intialaiset sarongit, lungit ja sarit paalla. Uskon etta istuminen ja kuvan harras tuijottaminen on jonkinlaista rukoilua. Minulta kysytaan paljon uskontoa, ja jotta saastyn tiukalta tenttaamiselta heitan yleensa olevani kristitty, protestantti. Ihmiset hymyilevat ja julistavat, etta me olemme veljia ja siskoja ristuksessa. Tulee kylla samperin hassu olo ja mitapa siina sitten tekemaan, heitan yleensa kohteliaisuudesta herran siunaukset, mutta minua ei kylla loyda tuijottelemassa lungi-Jesuksen kuvia.

Ihmiset ovat tahan asti olleet tosi mukavia, ja eraan riksakuskin kanssa tuli juteltua pitempaankin. Han sanoi klassikkomaiseen tyyliin, etta Kollamissa uskonnot menevat: " Christians, hindus, muslims, 50/50/50%" Kaupungissa on siis vahva 150 prosentin uskonnollisuus.

Nyt on aika lahtea suihkuun ja siestaamaan, jos viela loydan hotellilleni takaisin! Luvassa verkkaista elamaa ja illalla ehka lipumista Keralan backwaterseissa. Denguebrothers on nyt levinnyt laajemmaksi, suorastaan lapi Intian! ;) Onpa janna naha mita seuraavaksi tapahtuukaan!

" I used to do a little but the little wouldn't do it so the little got more and more" Guns N' Roses

- Juho ( Selka hiessa)

P.S. Erikoiskiitokset kaikille ihanille kanssasuomalaisille Bengaloren hamyisissa oissa, tiedatte keita olette! Ei olisi mitenkaan voinut olla ilman teita niin kivvaa! Tormataan ja pelaillaan! T. Kunkku

Bengalooressa luurupiiloa!

Hei!

Nyt Denguerothers on viettanyt nelja yota Karnatakan isoimmassa kaupungissa, eli Bengaloressa. Tai Bangaloressa. Tai Bengaluurussa. Tuntuu, etta talla kaupungilla on yhta monta nimea kuin asukasta. Joka tapauksessa tama on aika hassu kaupunki.

Ensinnakin kaupungin jokainen riksakuski on syntynyt ukottamaan pahaisia turisteja. Hinnat ovat vahintaan kolmikertaiset lankkareille ja oikeat hinnat saa, kun menee mittarin mukaan. Mutta kappas kappas, kun kysyy mittarin peraan, huristaa kuski vain pois. Paivalla joillakin mittari toimii, mutta yoaikaan ei puhettakaan. Kaikki menevat maagisesti rikki. Ehkapa ne toimivat aurinkopaneeleilla.

Riksakulttuuriin tutustuu heti kun paa-rautatieasemalta poistuu. Jos olette tulossa tanne pain, niin ottakaa prepaid-taksi, jotta ainakin ensimmainen matka on inhimillisen hintainen. Bangalooressa paasee myos hyvin hiomaan kaupantekotaitojaan, silla niita tarvitaan. Tinkaaminen on seka kivaa, etta hyodyllista, ja osoittaa paikallisille, etta et ole vain rahoistaan eroon haluava rikas lansimaalainen. Hyvana esimerkkina hinnoista voin kertoa ystavani Rumpu-Matiaksen tarinan:

Rumpu-Matias kohtasi minut kadunkulmassa. Hanella oli kaulassaan jos jonkimoista paukutusrautaa ja halu myyda oli kova. Tervehdin Rumpu- Matiasta ja han kertoi omaavansa Intian Parhaat Rummut. Han tarjosi pienta kasintehtya kaksikalvoista viritettavaa mangopuista dol-rumpua hintaan 1100 rupiaa. Voi Rumpu-Matias-raukkaa, kun huomasi olevansa tekemisissa Denguebrothersin kanssa! Lopulta tiukan tinkaamisen, muutaman valkoisen valheen ja vasymattoman paanheiluttelun jalkeen rumpu irtosi 150 rupian hintaan, eli alle 2,5 euroa. Suomessa vastaava maksaisi 25-30 e.

Rumpu-Matias ei kuitenkaan ollut surullinen menettamistaan voitoista, vaan aina kun kadulla hanet kohtaan, han tervehtii minua ja hymyilee - olenhan sentaan osoittanut kiinnostusta haneen ja hanen tyohonsa viettamalla muutaman intensiivisen minuutin kauppaa hieroen. Kuinka kylmaa ja etaista onkaan kaupanteko Suomessa tahan elavaan ja henkilokohtaiseen bisneskulttuuriin verrattuna!

Bengaloore on myos paikka, josta voi ostaa jokaista maailman kalleinta brandia. On Vuittonia, Burberrya, D&G yms yms. Jattimaisia ostareita, jotka siirtavat vasyneen reissaajan valittomasti kotoiseen lansimaiseen ostohurmokseen. Kaikki luksustuotteet ovat alyttoma hintaisia, eika normi-inkkari voisi villeimmissa kuvitelmissaankaan toivoa tienaavasa yhden eliittilaukun hintaa edes koko tyourasa aikana.

Myos yoelama on taalla viriilia ja se on tullut myos lahes joka ilta testattua. Hassuna yksityiskohtana baarit (joita on rehdeista rokkibaareista aina neuvostoliittolaisen avaruusaluksen kaltaiseksi sisustettuihin yoklubeihin asti {tsekatkaa NASA-club M.G. Roadilla}) sulkevat ovensa jo klo 23.00 ja 23.30 taytyy olla pihalla. Siina vaiheessa rehti suomalainen klubimies vasta valmistautuisi jonottamaan Kaarleen.

Olemme siis raidanneet kaupunkia nelisen paivaa ja hyvalla porukalla taalla on ollut tosi hauskaakin! Parhaimmillaan meita on ollut 7 suomalaisen jengi ja olemme rehdilla finskimeiningilla vallanneet kaupungin keskuspuiston pussikaljoittelun tyyssijaksi. Siella olemme kivilla ja nurtsilla istuneet, Kingfishereita lipitellen ja ilkkuneet kerjaaville pikkulapsille. Hyvan kuvan olemme Suomesta antaneet.

Tama kyseinen puisto on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen myos muunkin kuin laittoman pussikaljoittelun takia: se on nimittain suosikkipaikka yksinaisille inkkarimiehille, jotka haluavat reenata rannettaan luonnossa. Olemme useaan otteeseen todistaneet onanoivia inkkareita, jotka tyynen rauhallisesti istuvat puiston penkilla munaansa kiillottaen. Jotkut myos kasuaalisti nojailevat kiveen, kasi syvalla housuissa ja taskubiljardi kaynnissa. Olemmekin nimenneet puiston naista vapaamielisista intialaismiehista innoituksen saaneina Runkkupuistoksi. Siella kelpaa kayskennella ja runkutella.

Tama kaupunki, kuten monet kaupungit, omaa tietynlaisen sielun. Osan siita nakee paivalla loputtomien turistikauppojen paljoudessa ja kuulee vasymattoman liikenteen melussa. Parhaiten sen kuitenkin luulen nahneeni eilen illalla, kun seisoskelin eraalla kadulla superkalliin kenkakaupan edessa. Pieni kirkassilmainen inkkarilapsi tuli minua kohden kasi ojossa. Tytto naytti aivan pikkupeikolta takkuisine tukkineen ja risaisine vaatteineen. Han tuli aivan eteeni, polvistui ja kosketti jalkojani ja pyysi rahaa. Pikkuinen oli varmaan viisivuotias ja avojalkainen, suuret silmat toivoa taynna, mutta kasvoillaan harjoiteltu surullinen ilme.

En anna kerjaaville lapsille rahaa. Se on periaate. Antamalla lapsille rahaa, he vain pysyvat kadulla. Yritin olla huomaamatta lasta. Pienet kadet koskivat lahjettani ja pienet sormet ottivat kiinni kadestani. Katsoin alas lasta ja hymyilin. Pieni hymynkare kavi myos tyton suupielessa. Leikitin hanta hieman, kunnes takanani, rikkaiden liikkeen kauppias tuli ja tyonsi tyton pois edestani ihmispaljouteen. Kauppias katsoi minua anteeksipyydellen. Varmasti minua hairitsi tuo kurja kerjalainen. Haluanhan rikkaana lansimaalaisena kokea lansimaalaisia asioita, ja niihin eivat kuulu kerjalaislapset. Nythan voin kayda kenkakaupassa ostamassa Biancon nahkasandaalit ja maksaa niista enemman kuin inkkari tienaa vuodessa.

Minulle tuli hassu olo ja lahdin pois kaupan edesta. Aitaa vasten puristuneena pikkutytto katseli edessaan olevaa ihmismassaa. Katseemme kohtasivat ja hymyilin. Tytto vilahti ihmisten lapi luokseni ja annoin hanelle TicTac-askin. Han oli ikionnellinen ja meni nauttimaan pastilleista kenkakaupan eteen. Kauppias hymyili lapselle nayteikkunan takaa.

Aivan kuin tuo pikkutytto, Intia tulee aina takaisin. Tama kaupunki voi yrittaa tyontaa sen pois turistin edesta, mutta silti se loytyy vaenpaljouden takaa, kiireisten ihmisten keskelta: kirkkaat silmat taynna toivoa ja kauniit kasvot takkuisen tukan kehystamina. Ja loppujen lopuksi Intia pitaa aina yhta. Tama kaikki nakyy Bengaloressa ja on osa sen sielua.

Jos olet tulossa Bengaloreen ala odota mitaan mahtavaa kokemusta. Parhaimmillaan taman varmasti kokee hyvalla porukalla, ja totta puhuen olen jo aika kyllastynyt neljan paivan jalkeen. On kiva lahtea eteenpain tana iltana, mutta silti Bengaloressa oli kiva olla.

" Take me down to the Paradise city where the grass is green and the girls are pretty..." -Guns N 'Roses
- Juho ( rikas lankkari)

P.S. Hox Hox kaikki lukijat! Nyt on aika menna ostamaan appelsiineja lahikaupasta, silla Kuuradion ensimmainen musiikkivideo on julkaistu!! Anna Sahkolinjojen johdattaa sinut Kuuradio.net sivulle, jossa voit laittaa tulitikut piiloon ja katsastaa uuden sinkun videon. Paetkaa arkeanne hetkeksi, etsikaa tytto jauhohyllylla ja luupatkaa video, silla viikonloppu kay jalkoihin! ;)

Kuvapaivitys vol 3

Hahaa, kuvapaivittaja iskee jalleen! Talla kertaa on vuorossa randomkuva paivitys. Kuvien yhteinen kantava teema olkoon talla kertaa kuitenkin Hampi. Junnun edellista kirjoitusta ajatellen tama voi olla ihan hyvakin asia, silla, ta-daa, yksi kuva kertoo enemman kuin tuhat sanaa! Olkoon tama kuvapaivitys siis eraanlaista tukea tuolle kirjoitelmalle.

Tassa kuvassa on perus landscapea Hampista. Kuten Juniori jo sanoi, on Hampi kaikessa uskomattomuudessaan jotain sellaista, mita ei liene missaan muualla. Kallioiden ja kivien kansoittamassa maisemassa on myos tilaa virtaavalle vedelle ja vihrealle kasvillisuudelle. palmupuiden valissa viljellaan riisia ja oisin riisipeltoja kansoittaa sammakkojen soittokunta luonen oman ainutlaatuisen musiikkinsa yohon. Ja joka paikassa jonne kavelee, on kivien valissa tai paalla temppeli tai jokin muu muinainen rakennus tai sen raunio. Ainutlaatuista, i would say.

Tama kuva on eraan laheisen kukkulan huipulta (tai itseasiassa melkein huipulta), jossa on aiemmin sijainnut eras valtakunnan vartiotorni. Kyseiselle kukkulalle on tullut vaellettua parikin kertaa. Mukava se on siella istuskella ja katsella alas maailmaan. Sitten voi sytyttaa beedien ja katsella vahan lisaa. Kuvassa nakyy myos intialaisten miesten ystavyys. Kasikkain kavelyssa tai kaden toisen olkapaalla/harteilla pitamisessa ei ole mitaan epailyttavaa, vaan se on merkki poikain valisesta vilpittomasta valittamisesta. Taman tavan haluan tuoda mukanani Suomeen ja alkaa viljella sita erityisesti ylipiston avarakatseisessa, mutta niin tarkkaavaisessa ymparistossa. (Valiaika paivitys ekstrrrra. Kuvien lataus on tanaan alyttoman hidasta, lahennellen jopa turhauttavaa) (Valiaikapaivitys 2. Se lataa samaa kuvaa vielakin, vaikka aikaa on mennyt varmasti lahemmaks 15 min.)

Tassa kuvassa on meneilleen perus hengailua ilman sen kummempaa. Useinmiten hengailuun kuuluu kirja tai usempi, hyva keskustelu tai hiljaisuus ymparoivaa elamaa kuunnellen. Toisinaan riippumattoiluun liittyy siis myos livemuusiikkia ja soittajia eri puolelta maailmaa. Tassa tapauksessa soittajat ovat etela-Koreasta, Sveitseista ja Suomesta. (Valiaikapaivitys 3. Laitailu jatkuu taas ikuisesti...)Taman kerran viimeisessa kuvassa on jo kenties kaikille tuttu beedie paketti sytkareineen. Erikoisuutena kysisesta paketista mainittakoon etta se on beedien kevytvertsiota, light beedieta. Onko Denguebrothers siis siirtymassa kohti terveellisempia elamantapoja? Hintaa kyseiselle rasialle/paketille/askille tuli rajut 8 rupiaa, joka on vapaasti laskettuna 14 senttia.




"I'm fine.'' -Ohikulkenut inkkaripoika tervehdykseksi

-Jussi (laiska kuvapaivittaja ilman omantunnontuskia)

Hard Rock City

Hello!

Olemme siirtyneet kauniista Goasta kohti Karnatakaa ja olemme olleet Hampissa nyt kohta viikon. Taytyy sanoa, etta tama on yksi kauneimmista paikoista, mita olen Intiassa nahnyt. Tai oikeastaan missaan. On vaikeaa alkaa kuvailemaan sita tassa; rajalliset kirjoituslahjani jattavat vain hapean varjon taman kauniin paikan ylle.

Ensikosketus Hampiin oli, kun ajoimme kaupunkin riksalla. Aivan kuin olisimme siirtyneet jonnekin oudolle planeetalle, jossa kaikki totutut luonnonelementit ovat jollain ihmeellisella tavalla yhdistyneet ja sekoittuneet. Kaikkialla on jattilaismaisia kivenlohkareita jotka muodostavat vuoria. Heti lohkarevuorien kuivuuden ja karuuden vieressa on rehevaa ja vihreaa viidakkoa palmuineen kaikkineen. Apinat hyppivat palmuista kiville ja kiipeilevat kymmenilla, ellei sadoilla raunioilla jotka ymparoivat tata paikkaa. Lehmat marehtivat kaduilla, kilit vaeltavat sievissa ryhmissa maakien silloin talloin, jopa elefantteja voi spotata pesulla aamutuimaan rannassa. Kuulinpa pari paivaa sitten, etta lahettyvilla on myos villeja tiikereita! Oli joku hyokannyt jonkun turhan uteliaan kimppuunkin pari vuotta sitten.

Kun kavelee kylasta maaseudulle, onkin yhtakkia keskieurooppalaisessa peltomaisemassa. Paitsi etta taalla viljellaan itamaisittain riisia. Silti ilmassa olevat tuoksut tuovat mieleen myos suomalaisen maalaisromanttisen heinalato-kesamokkitunnelman, jota taydentaa juoksevan veden kaunis aani. Vain mokkinaapurit puuttuvat ja villikissat voivat olla kotoista mirria kookkaampia.

Eilen kavelimme apinatemppeliin, joka sijaitsee kivikukkulan huipulla ja on nimensa mukaisesti omistettu apinoille. Eraalle erityiselle apinanhahmoiselle Hanuman-jumalalle, jos tarkkoja ollaan. Vuorella apinat katselivat matkaajia ja ottivat innoissaan kasiinsa kaiken mita irti saivat. Ja pienet napparat apinansormet varmasti mieluusti tarttuisivat Denguebrothersinkin vesipulloihin, mutta talla kertaa vedet ovat tehokkaammin kadonneet haikailemattomien inkkarilasten suihin. Matkalla temppeliin olin valilla lapsuuden maisemissa Kiiminkijoella, koitelin koskella!

Joka tapauksessa yritan sanoa, etta Hampi on monen eri elementin summa, ja ne elementit varmasti vaihtelevat vastaajan mukaan. Ainoa varma, on se, etta tata on vaikea lyhyesti kuvata. Ehkapa jotain suuntaa voisi antaa ajatus Kiviset ja Soraset-kylasta yhdistettyna trooppiseen metsaan. Ja inkkareita ja vareja ja tunnelmaa ja temppeleita.

Ihan pakko nain historianopiskelijana lesottaa, etta sattuman kaupalla Hampin reissumme osui Vijayanagar-imperiumin 500-vuotisjuhlan aikoihin, ja koko Hampi on ollut kolme paivaa sekaisin. Vijayanagara oli Intian suurin hindu-imperiumi, joka oli voimissaan 1300-luvulta 1500-luvulle. Hampi oli kyseisen imperiumin paakaupunki, suurimmaksi osaksi hyvan sijaintinsa ja jo Ramayana-kirjoituksissa mainitun pyhan statuksensa vuoksi.

Vijayanagaran viimeiset hetket koittivat Mogulikuningaskunnan kasissa 500 vuotta sitten ja viimeista hindikeisaria on juhlistettu reippain menoin. Kolmen paivan aikana taalla on ollut julkkiksia Sri Sri Sri Ravishankarista bollywood-tahtiin ja jopa itse Intian paaministeri on kaynyt tsekkaamassa bileet. Kaduilla on iltaisin ollut arviolta puoli miljoonaa ihmista. Plus silloin talloin Denguebrothers. Suurimmaksi osaksi olemme valtelleet tata hullunmyllya vetaytymalla rauhallisemmille spoteille, silla kaikki nuo tuhannet ja taas tuhannet inkkarit ovat loppumattoman uteliaita tietamaan nimemme, maamme, aviotilanteemme jne jne.

Rahaa naihin juhliin tuhlataan suunnattomasti, silla ne ovat Bellaryn ( Hampin maakunta) ylpeydenaihe ja niiden pitaa kuvastaa sita kultaa ja loistoa, jota Vijayanagara edusti 500 vuotta sitten. Juteltuani kylalaisille ja eritoten majapaikkamme isannalle, olen huomannut, etta aika suuri osa paikallisista ei hyvaksy tuhlailua. Kolmen paivan juhlat maksavat jopa 3 milj dollaria, joka on uskomattoman suuri summa paikallisille. Myoskin alueen lehdet kirjoittelevat karsastaen tuhlailevista juhlista. Osavaltion hallitus ei kuitenkaan uskalla vastustaa rahankayttoa, silla se voisi pahimmillaan johtaa koko intian parlamentin hajoamiseen. Juhlan juuret ovat siis syvalla.

Politiikka sikseen. On aika lahtea syomaan kotimestamme herkullisia ruokia. Majapaikkamme on allekirjoittaneen mielesta aivan mahtava, rauhallinen, mutta eloisa farmin tyyppinen paikka, jossa edustettuna ovat erityisesti boulderingia harrastavat kiipeilijat. Taalla on vaikka mita elaimia kalkkunoista jattilaiskoiriin ja pupuihin ja kaikki elavat harmoniassa. Vaikkakin muutaman kerran Denguebrothers on suunnitellut parin kaakattavan hanhen ja eraan kaunisaanisen kalkkunan uhraamista Hanumanille, mutta on kyennyt toistaiseksi tukahduttamaan hartaat aikeensa.

Oli miten oli, elama jatkuu ja itse aion ruoan jalkeen lahtea vuorille nukkumaan. Otan mukaani taskulampun, hammockin ja kitaran ja etsin taydellisen paikan nukkumiselle tahtien alla. Suunnitelmissa on antaa aamuauringon herattaa minut kauniilla katseellaan ja aloittaa paiva reippailemalla vuoren rinteilla ja kivilla. Pidetaan kaikki peukkuja, etteivat alueen lukuisat kaarmeet ja skorpionit loyda tietaan riippumattooni ja ettei tiikerilauma paase hairitsemaan uniani! :)

" Rock, rock, around the clock! " Bill Haley and the Comets

- Juho ( Tahvo Soranen)

Hanat auki

Jou!
Tuossa pari paivaa sitten olin kavelemassa kaupungista (Chaudi) kohti rantahuttiamme, kun kuulin avunhuudon. Help mister help! Valittomasti aistini herkistyivat ja olin valmiina toimintaan. Lahella eras intialais-madame heilutti minulle aidan toiselta puolen ja pyysi apuani. Han oli neljankymmenen paremmalla puolella oleva, suhteellisen varakkaan nakoinen rouva ja kutsui minua lahemmas. Han kysyi tajusinko mitaan putkista. Vastasin etta totta kai. Olenhan humanisti.

Han avasi portin ja kehotti minua seuraamaan. Menimme hienon kartanon takapihalle jossa seinassa oleva putki ruiskutti vetta valtoimenaan. Please help me, there is no plumber! You stop water please! Tassa vaiheessa mainitsin ohimennen, etta en tieda yhtaan mitaan naista vesi-ja putkijuttuista. Madame oli paattanyt etta tiedan, joten ajattelin kayttaa tarkeita filosofian oppitunneilla saamiani neuvoja hyvakseni tassakin ongelmassa, aivan kuten kaikissa elamani probleemissa.

Seinassa oleva putki oli katkennut ja arvokasta vetta suihkusi reilusti. Paattelin maailmanhistorian perusteet-luennoiden pohjalta, etta vuoto on tukittava. Putkesta oli katkennut noin metrin pituinen patka, joten aloitin tarttumalla siihen asiantuntevan nakoisesti vaarinpain. Yes mister, make it stop. Vakuutin rouvalle, etta hata ei ole taman nakoinen ja rohkeasti lahestyin suihkuavaa haavaa laastarini kanssa.

Jostain muistini katkoista, varmaankin yhteiskunnallisten ja poliittisten aatteiden historian-muistiinpanoista, hahmottelin skenaarion, jossa katkennut putken pala tungetaan huolellisesti halkeamakohdan saumoja mukaillen takaisin. Paatin kuitenkin kayttaa kaiken miehisyyteni ja survaisin putken vakivaltaa kayttaen paikoilleen. Parskyi ja ropisi niin maan perkuleesti, mutta virkamiesruotsin oppitunneilta saamani elamankoulutus sai putken asettumaan paikoilleen.

Huusin rouvalle etta hakee jesaria, silla vuodon saumakohdat oli viela tukittava. Putki ei tulisi muuten pitamaan. Go get some Jesus-tape!!! huusin ja kun rouva vain ihmeissaan jatkoi tuijottamistani, sanoin etta mika tahansa teippi kelpaa. Han katosi kartanonsa sisaan ja muutaman minuutin kuluttua han palasi ilman teippia. Sen sijaan hanella oli kadessaan hieno ja kalliin nakoinen silkkihuivi. Sorry mister, no tape. Take this.

Mikas siina, mietin ja otin pehmean ja varikkaan huivin. Hetken ajan ajattelin, etta tammoinen huivi maksanee melkoisen summan Euoroopassa, ennen kuin sidoin sen tiukasti likaisen putken ymparille. Vuoto hiljeni tiputukseksi. Humanistin koulutukseni ei ollut estanyt teknista osaamistani!!!!

Kehoitin rouvaa ottamaan viela varmuuden vuoksi ensi tilassa yhteyden putkimieheen, silla loppujen lopuksi, enhan viela ole edes aivan valmis kandi. Rouva kiitteli minua vuolaasti ja esitteli itsensa. Han oli Eva Rodrigues. Tajusin, etta kartanoa ymparoivassa vallissa oli hanen nimensa, eli han oli talon emanta. Varsin varakas Etela-Goalainen maanomistaja. Rouva kysyi nimeani ja missa asun ja lupasi, etta jos haluan asua Goalla, han voi vuokrata minulle edullisesti jonkun asuntonsa tai huoneiston. Pieninta kuulemma mita han voi "korvaamattomasta avustani" tarjota.

Loppuun han viela heitti minulle Jumalan siunaukset ( silla han on samalla eraan Goalaisen kirkon jonkinlainen lehtori) ja lahdin kohti rantaan mietteissani. Olispa aika siistia hankkia Rva Rodriguesilta asunto ja duunata gradu valmiiksi Intian auringossa. Ja voisin tehda omat putkityoni. Siistia!

" Saavissa on reika oi Eikka oi Eikka! "

- Juho ( sano mua putkimieheksi)
PS kaytan tasta lahtien kaikissa remonttihommissani vain parasta intialaista silkkia.

Kuvapaivityksia vol 2.

Olo Goalla jatkuu rauhallisena ja unenomaisena. On vaikeaa muistaa mika viikonpaiva on tai mita kello on. Yleensa sen voi paatella suurinpiirtein auringon sijoittumisesta taivaalle. Denguebrothersin paivat kuluvat enimmakseen samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Mitaan ihmeellista ei siis tapahdu. Hahaaa, mika voisikaan siis olla paremmin! Vilvoittavaa linnumaitoa, bideja, hyvaa porukkaa, chaita ja olutta toisinaan ruoan kanssa. King's on parauttavaa Goalaista olutta jota ei tietojemme mukaan muualta saa. Se on hyvaa vaihtelua Kingfisherien taivaalliselle maulle.
Muutamana iltana olemme myos notkuneet livemusiikkia paukuttelevissa ravintoissa ja toisinaan meininkiin on otettu itse osaakin. Kuinka ollakkaan, erityisesti juniori on kunnostautunut tassa toiminnassa. On muuten ollut uskomattoman hauska nahda samoja naamoja taalla, joiden kanssa tuli istuskeltua ja joiden soittoa tuli kuunneltua muutaman vuosi takaperin. Kyseisen kuvan herrasmies on juuri naita tyyppeja. Hanet tunnetaan taalla nimella Hobo.
Toisinaan auringonlaskut ovat paatyneet tana vuonna meren sijasta kaukana chillailevaan pilviverhoon. Kuitenkin, toisinana aurinko lyotaa myos tiensa mereen ja sihahtaa kuuluvasti sammuessaan. Yhta kaikki, tunnelma on maaginen. Kynttilat alkavat syttya pitkin rantaa, kun ravintolat houkuttelevat asiakkaita. Ihmiset valmistautuvat syomaan paivallista ja pohtivat etta mika olisi taman illan menu. Palmujen varjot nakyvat tummina vasten pimenevaa taivasta. Pimea laskeutuu nopeasti. Siltikaan ilta ei kylmena, vaan pysyy lampimana pitkalle yohon asti. Alasti parjaisia helpostikin, mutta sivellisyyssyista jotain tulee nakattua paalle. Fisustajat jalkaan, paita tai wifebeater niskaan, lapsyja tarvitsee vain harvemmin, taskuihin vahan massii, bidit ja sytkari, seka kenties flikkari, riippuen illan suunnitelmista. Hyva lahtea safuille.

Vahan alkaa taalla kuitenkin jo menojalkaa vipattamaan. Hedonismi on tehnyt tehtavansa ja rentouttanut repaleiset mielet. Kohta lieneekin aika taas nostaa kytkinta ja paukkia kohti uusia mestoja, vain siksi, jotta tanne voisi taas palata.


"Mennaan syomaan jonnekin jossa ei oo live-musaa tana iltana."
-Yksi tai useampi meista viiden perattaisen livemusallisen illallisen jalkeen

-Jussi (YouSee)

Turtles Forever!

Turtle power!
Olen aina ollut Turtles fani. Jo lapsena tapasin omaksua teini-ikaisen mutanttininjakilpikonnan roolin ja hyppia ympariinsa Cowabungaa huutaen. Tekipa ukkivainaa minulle puusta aseetkin, joilla sain tehokkaammin tuhoa aikaan. Osa tuosta levottomasta joka paikassa ninjailusta on ollut haittonani lapi vuosien, ja olen yrittanyt etsia keinoa vapautua tuosta pakottavasta tavasta. Onneksi lahdin Intiaan.

Nimittain muutama paiva sitten tormasimme pariin kaveriin, jotka paljastivat, etta rantamme lahella olevalla Turtle-beachilla mammaturtlesien munimat munat olivat valmiina vapauttamaan pienet kilpparinsa suuren maailman pyoritykseen. He ehdottivat etta lahtisimme mukaan todistamaan tata koskettavaa naytelmaa.

Ilmassa oli kuitenkin pieni epailyksen haiva; kilpparien munat eivat valttamatta kuoriudu paivan tarkkuudella, ja arvioihin ei aina voi luottaa. Muutenhan reissu rannalle ei olisi juttu eika mikaan, mutta vaakakupissa painoi raskas rauta - laheisen hippikylan "Magic Cinemassa" esitettiin auringon laskiessa Total Recall!! Mahtava ja elokuvatutkimuksellisesti merkittava scifieepos mit Arnold!

Oli siis tehtava valinta. Turtlesit vai Arska. Pienen sisaisen painiskelun jalkeen paadyin kannattamaan turtleseja ja lapsuuteni levottomuuden kultaista kutsua. Suunnitelma oli valmis: auringonlaskun aikaan mennaan porukassa turtlebiitsille rantoja pitkin ja yritetaan todistaa luonnon voima.

Mutta kappas, matkassa oli mutka, silla ylitettavana oli joki, jota ei ilman lauttaa kannattanut ylittaa ( kerran olen sita kokeillut ja lahes huuhtouduin ulapalle kovien virtausten mukana, ja viela kaiken lisaksi ajauduin keskisuuren kalastusaluksen tielle, vain Krishnan armo pelasti minut murskautumiselta ja hukkumakuololta)

Paatimme siis ottaa moottoroidun kyydin. Kovan tinkauksen jalkeen loysimme taksikuskin, jonka taksiin mahdutimme kuuden hengen seurueemme. Hindiambientti soi ja taksimme huristi yon pimeydessa kohti kilpparimestoja. Perilla rannalla oli taysin pimeaa, ei oikeastaan mitaan muita valoja, kuin muutaman matkaajan otsalamput, joita ei kuitenkaan saanut kayttaa pitkia aikoja paalla. Kilpikonnan munat oli nimittain keratty neljalle hakilliselle alueella, joita ei saanut valaista.

Kilpparit olivat merikilpikonnia, eli isoja ja vanhaksi elavia kavereita, ja niiden munat ovat arkoja valolle. ;) Pikkukaverit ovat haudattuja hiekkaan ja noin 60 paivaa munimisesta ne kuoriutuvat. Olisi kylla aika paskaa olla turtle, silla ihan ekana pikkukonnien on kaivauduttava ylos hiekasta, vaistottava meri, vaisteltava tappavien lokkien ja kuningaskalastajien metsastysvimma, paastava veteen, uitava karkuun delfiineja, rapuja ja muita petoja ja loydettava sopiva virtaus joka vie ne avomerelle. Mutta sittenpa seuraakin helpot 60-70 vuotta; ei muuta kuin chillailua lampimissa virroissa ja valilla pakollista parittelua. Tahan denguebrotherskin pyrkii. ;P

Juuri kun saavuimme hakin luo, naimme, etta pari inkkaria olivat nostamassa pikkuista selviytyjaa hiekasta. Tuo viela vauvaikainen ninjakilppari laitettiin vesisaaviin jossa se valittomasti osasi kaantya kohti merta ja alkoi pienilla, mutta terhakkailla kasillaan kauhoa itseaan ylos saavista. Ristin pikkukaverin Michaelangeloksi, silla se oli niin radikaali ja vahva kaveri. Ja epailematta tykkasi pizzasta.

Mikea seurasi pian Rafaello ja Leonardo. Turtlet olivat hyvin pienia, noin puolen kammenen kokoisia, mutta iiiiihanan sopoja. Kun nama kolme ensimmaista olivat kaivautuneet hiekasta esiin, skene rauhoittui ja kilpparit vietiin laheiseen koppiin, jossa inkkaritutkijat kai mittasivat ne ja paastivat mereen. Oikeastaan tammoinen asioihin sekaantuminen on aika perseesta, silla kilpparien selviytyminen perustuu suuren lukumaaran tuomaan voimaan, ja nyt ihmisten sekaantuminen asiaan esti asioiden luonnollisen kulun. Mukana tassa luonnollisen syntyman raiskaamisessa olivat tietysti myos Denguebrothers seurueineen, silla maan tomistely, aaneen hehkutus yms aanekas toiminta totta kai estavat kilpparien luonnollisen rytmin.

Hieman viela odotimme Donatellon syntymaa, mutta hetken kuluttua paatimme jattaa munat rauhaan ja lopettaa kilpparien vahtaamisen. Menimme porukalla rannan kupeessa olevaan hippikommuuniin ja alkoimme yon pimeydessa miettia, etta kuinka saamme yhteyden taksikuskiin, joka oli aikaa sitte haipynyt. Jalkeensa han oli jattanyt numeronsa, mutta kenellakaan meista ei ollut puhelinta mukana. Omalle rannalle oli noin 10 kilsaa ja eteensa ei nahnyt ollenkaan. Jotkut reissaajarentut polttivat nuotiota ja kukkaistuotteita lahella ja tahdet loistivat. Jossain kaukana pikkukilpparit huusivat cowabunga ja surffasivat aalloilla matkallaan kohti New Yorkin viemareita tai Tuiran Turtlespizzaa.

Hippimestan pitajalta tilasimme parit kingfisherit ja lainasimme puhelinta. Kuski saapui kohtapuoliin ja paasimme lahtemaan. Minut ja Jussit mahdutettiin taksin takakonttiin ja bidipaissamme se oli paras mahdollinen paikka. Hindipoppi soi kovalla ja yon pimeys tuntui nielevan tieta kun sita katseli takaluukun ikkunasta. Mietin mielessani turleseja ja niiden matkaa, minkalainen pimeys heita yrittikaan syoda.

Kuski oli ryypannyt meita odotellessa parissa tunnissa itselleen tuhdit kannit, joten musiikin voluumi oli vahintaan miellyttava ja fiilis katossa. Perille saavuttuamme han antoi minulle korttinsa ja lupasi kyytinsa olevan Intian turvallisinta ja luotettavinta.

Illan paatteeksi menimme kavereittemme kanssa rannalle syomaan ja maistelimme Ganeshabideja ja paikallista kookospahkinapontikkaa. Kokemuksia kertaillessamme huomasimme, etta myos kuskimme veti samassa ravintolassa lisaa kurveja ajoonsa.

Huttini edustalla mietiskelin, etta jokin ympyra on elamassani sulkeutunut. Turlespaissani tajusin, etta nyt kun olen todistanut kilpikonnien syntyman, olen hieman eheampi ja voin siirtya eteenpain, vapaana liiallisesta teini-ikaisesta mutanttininjailusta ja kohdata seuraavan fanitukseni alkuperan. Power Rangersit. Matkaankin siis maailman aariin, jotta loydan noiden Rangerien kodin ja jalleen kasvan roppakaupalla ihmisena.

" Teenage Mutant Hero Turtles ! " -TMNT

-Juho ( Turlespizza on maailman paras pizzeria)

Kuvapaivitys vol 1.

Hahaaa! Denguebrothers rides again! Myos ryhman vanhempi tai ainakin aikuisempi osapuoli on saanut sulkakynan kateen ja alkanut tuottamaan tekstia. Taalla sita taas ollaan, Intiassa, riippumatossa. Olo on mahtava, tuntuu kun olisi tullut takas kotiin. Blogin kirjoittamisen suhteen olen ollut aika loysalla paalla ja aioin tulevaisuudessakin laiskotella ilman minkaanlaisia omantunnon tuskia. Talla kertaa aionkin laiskuuteni vuoksi keskittya lahinna kuvapaivityksiin ja kuvien kommentointiin. Jou!

Aluksi on vuorossa tiimin esittely. Denguebrothers on saanut vahvistuksia. Nyt kanssamme on kaksi fellow-finskia, jotka myos kyllastyivat pakkaseen ja pimeyteen ja paattivat liittya vahvistamaan retkikuntaamme. Ensin kuitenkin vuorossa kaikkien tuntema mr. Jojo!


Kuvassa Jojo a.k.a. J. Karjalainen odottelee virvoittavaa juomista saapuvaksi. Paikka on tietenkin jo edellisesta reissusta tuttu Paradise de Village, jossa majoitumme ja kuosittaudumme karkoittaen pakksen muistoja mielestamme ja kropistamme. Ja mikas taalla Goan auringon alla on oleskellessa. Tyytyvainen ilme Jojon kasvoilla kuvastaakin hiljaista elpymista ja elinvoiman palautumista.

Tassa kuvassa Jojon seuraan on liitynyt Hanna, eli Hanuman. Hanuman on retkikuntamme ainoa nainen, mutta on suoriutunut tehtavastaan ainakin tahan mennessa oivallisesti, huolimatta poikien poikamaisesta kaytoksesta. Hanumanin rauhoittava kayttaytyminen rauhoittaa Denguebrothersiakin. Aikaansa han kuluttaa samalla tavalla kuin me muutkin, eli nukkuen, riippumattoillen, syoden, herkutellen, biditellen, juoden, auringosta nauttien, uiden ja lojuen. Toisinaan Hanna vetaytyy salaperaisten mystiikan verhoamien herrasmiesten seuraan, joista me emme tieda muuta kuin nimet. Salaiset tapahtumat ovat ilmeisen hiljaisia ja tunnelmallisia. Hanuman ei ole suostunut antamaan kohtaamisista tarkempia tietoja, mutta Markus ja Matteus nimet olemme onnistuneet onkimaan esille.


Aki a.k.a. "Nahin Chaie" on luultavasti ryhmamme uskottavin jasen. Han jos joku saa kerjalaiset ja ukottajat katoamaan. Nahin Chaie on myos ryhmamme vanhin jasen, ja vaikka tama ei useinkaan tule esille hanen kaytoksestaan, hellii tama tieto allekirjoittaneen itsetuntoa. Ilahduttavaa on tietenkin myos se, etta Nahin Chaie on sulautunut oivallisesti ryhmaan. Niille jotka, eivat asiasta viela tienneet voi tassa yhteydessa valoittaa, etta Nahin Chaie on Jojon vanha lukiokaveri, jota han ei ollut nahnyt viiten vuoteen ja jota allekirjoittanut tai Hanuman ei kumpikaan tuntenut ennen reisuua ollenkaan.







Kuvassa on allekirjoittanut lempipuuhassaan tana aamuna. Kuten olen jo sanonut, on hyva olla taalla. Laiskuuspaissani en jaksa esitella itseani sen tarkemmin. x)


"Dude man!" - vanha hippiukko

Jussi (dude?)

Linja-autossa on tunnelmaa.

Jou jou!
Aurinko on laskenu palmujen taa, varittaen illan roosalla ja hennon punaisella. Kuningaskalastaja istuu oksalla - ja poydillakin on muutama. Takana on 500 kilometrin siirtyma; suolainen meri huuhtoo lempeasti vasymyksen ja murheen. Kuinka tanne paastiin? Siella joku jo varmaan arvasi etta paikallinen Koskilinjathan asialla on ollut. Vaikkakin denguebrothers on vakaasti sita mielta, etta oikea nimi on Koskeelinjat. Tai Kuole-auto-onnettomuudessa-linjat. Kalmasen liikenne. A. Murha. Kuoleman laitturit. Matkahuoli. Rakkaalla lapsella on monta nimea.

Kaikki alkoi Mumbaista. Oli lammin ja hikinen iltapaiva. Odoteltiin kusisen, pomppivan hauta-arkun, eli bussin lahtoa. Olin nalkainen. Ihanat ranskalaisreissaajatytot ohjasivat minut puikkelehtimaan liikenteen lapi hakemaan pienesta kojusta leivan. Lihaa vai vegea?! Otin vegen kun ajattelin, etta se ei ole niin tulista. Ja pah.

Haukkasin palan ja mahtavat syvyyksien tulet nuolaisivat huuliani. kokemuksesta viisaana eristin tulisen kohdani suustani ja poistin sen kadulle. Parissa sekunnissa se sulatti asfalttiin reian ja talla hetkella se on varmaan puhkaissu Aasian litosfaarilaatan matkallaan Jules Vernen kumppanina maan keskipisteeseen.

Ranskattaret, jotka myos odottelivat bussia huomasivat minut ja kikattelivat kuolemankalpeille kasvoilleni, joilta kuvastui juuri varmaa menehtymista paenneen hammastys ja toivo. Vahvalla aksentilla yksi tytoista kysyi etta what's wrrroong? Noyrasti pureskelin leivan leipa-osaa valtellen taytetta. Hehee yes it's a bit um..hot. Masalaa on kunnioitettava.

Lahjoitin napalmiburgerini katulapselle, joka valittomasti alkoi maiskuttelemaan aitinsa ja kahden siskonsa kanssa. Ruokajuomanaan heilla oli kokista. Yhdistelma, joka tappaisi minut viela matkalla seitsemanteen helvettiinkin. Astuin kavereiden kanssa bussiin. Kiihkean ja tuottoisan tinkaamisen jalkeen saadut matkaliput oli luvattu bussin keskiosasta, joka on huomattavasti kivempi ja kuolleisuus ei ole aivan 100 prosenttia, mutta katsos vaan niin paikat olivatkin aivan perimmaiset. Lempinimeltaan Viimeiset Makuusijat. Saatanan matkatoimiston viiksivallut!

Kyseessa oli siis 15 tunnin sleeper-bussi kohti Goaa. Kyseisessa bussissa on nukkumalaverit\syvennykset\loukot joihin kaksi kerralla mahtuu tunkeutumaan. Meilla oli paallekkaiset. Jussi ja Hanna ottivat ylapuoliset ja mina ja Aki alapuolisen. Siitapa se hauskuus sitten alkoi kun Volvo parahti kayntiin ja sukelsimme liikenteeseen.

On vaikea kuvata seuraavia tunteja. Tavallaan tuntui kuin olisi ollut jossakin huvipuistolaitteessa, jossa valilla pompahti painottomaan tilaan ja G-voimat kouraisivat vatsasta. Paitsi etta talla kertaa vitutti, kavi kipeaa ja pelotti henkensa edesta. Kaupungin lapi ajaminen oli viela kesya, mutta kun paastiin maantielle... Markus Gronholm oli kuskina ja me olimme Timoja jotka saivat kaiken mahollisen up in the ass. Itsellani naihin kuului mm videokamera, rahaa, kitara ja vesipullo.

Bussin takaosa pomppi ihan helvetin paljon. Paat osui kattoon ja kyljet paukkuivat. Vesipullot oikeasti osuivat seinaan niin kovaa etta rikkoutuivat kastellen allekirjoittaneen kuin epamiellyttava monsuuni kastelee valmistautumattoman passin. Jossain maarin se oli aluksi hieman hauskaa, kunnes puolen tunnin jalkeen tajusin, etta tata on viela ainakin 14 tuntia jaljella. Pienessa hikisessa loukossa. Kaksi miesta. Rajahtavaa turbulenssia, ilmalentoja. Tormailevia vartaloita. Kuolemanpelkoa. Tata kaikkea tarjoaa Hades-tours.

Yhdessa vaiheessa bussi hieman hidasti, ja katsoimme Akin kanssa ikkunasta. Sillalla oli sattunut onnettomuus. Kaksi isoa rekkaa oli ajanut taydella vauhdilla toisiinsa - kuolettava nokkakolari. Naimme ikkunasta rekan, joka oli taysin romuna. Sen jalkeen en enaa uskaltanut katsoa ulos ikkunasta. Nailla teilla tapahtuu liikaa hengenvaarallisia tilanteita, joten on parempi sulkea silmansa ja vain toivoa etta loppu tulee tuskattomasti.

Nukkuminen bussissa oli mahdottomuus. Valilla kun vaipui horteeseen, havahtui ilmassa ja huomasi lyoneensa paansa kattoon tai seinaan. Vapaasti ilmassa myos valilla pomppivat taskustani hindikolikot ja kopsahtelivat paahani. Ihanuutta. Kusettikin niin perkeleesti ja bussi pysahtyi kusihetkille verrattain harvoin. Pomppiva helvetti tayden rakon kanssa. Siita on taydellinen loma tehty. Onneksi kuitenkin join niin vahan, etten paassyt kayttamaan uribagia, silla kesken volttien ja syoksylaskujen se -vaikkakin varmasti mahtava kokemus, olisi myos ollut hyvin vaikeaa ja sotkuista.

Pelkasimme Akin kanssa henkemme edesta. Ylakerrassamme Jussi oli pahaksi virheekseen seurannut matkan kulkua ikkunasta ja saanut elinikaiset traumat nakemistaan kuolemanvaaroista, eika ilmalentojen valissa voinut silmiaan ummistaa. Mutta yllatys yllatys. Hanna nukkui. Teologian opiskelu on varmasti tuonut jonkinlaisen ihmekyvyn hanelle. Se tytto voi nukkua kai missa vain ja miten vain.

Matkan kaikkien kauhujen kertaaminen olisi liian raskasta psyykeelleni ja bidit loppuisivat Goasta kesken, joten sanonpa vain etta loppujen lopuksi Vanha vihtahousu ratin takana painoi viimeisen kerran jarrua ja saavuimme perille Goalle. Aliravittuna, kuivuneena, vasyneena, kuolemaapelkaavana, mutta hengissa. Voi juma etta on mahtava kun ei sinne perkeleen kammioon enaa ole palattava, silla tein pyhan lupauksen itselleni, etta EI ENAA IKINA SLIIPPERIBUSSIEN TAKAOSIA. Mieluusti aina junalla. Suosittelen. Se on paljon turvallisempaa, ekologisempaa ja siina ei kuole laheskaan niin helposti.

Elaminen on ihanaa! :)

Nyt vetaydyn bungalowiini rantakavelyn jalkeen, ihaillen oista valtamerta ja katsellen taivaan tahtia, jotka nayttavat tuon bussimatkan jalkeen oikeastikin hieman kirkkaammilta.

" I wanna Highway to Hell! " AC\DC

- Juho

PS. Massut on Denguebrothersilla kunnossa, toistaiseksi, vaikkakin taalla tilanteet vaihtuu tiheaan
P.I.D.I. ( Paivia Ilman DelhIbellya) 5

Same same, but different

Helou helou!

Nyt on denguebrothers loytanyt sopivan kamaisen nurkka-ATK:n jolla paasee sivistyneen maailman ihmenettiin. Mumbaihin tultiin keskiviikkoyona, harvinaisen puuduttavan lentomatkan jalkeen. HotelliUkko oli lentoaseman pihalla vastassa kyltteineen ja suurenmoisella tuskalla kotopuolessa varattu hotelli oli todellisuutta. Kellohan oli keskella yota, joten yllattavan rauhallista oli. Vain noin kaksisataa taksikuskia huutelemassa helou sir, want taxi sir, yes chiip sir.

Eka hotelli oli liian siisti ja hulluna arsytti kun siela ei voinu matkatavaroita paria metria kantaa ennen kuin itsea kolme paata lyhyempi inkkaripoika juoksi rutistumaan kantamuksien alle. no problem sir, i take sir yes sir. Muutenkin huomasin etta oli tosi epamiellyttavaa kun oikein pideltiin kuin kukkaa kammenella. No onneksi huonosti nukutun yon jalkeen oli aika vaihtaa mestaa ja mesta vaihtui.

Uusi paikka oli Colaballa, kuuluisalla backpacker-alueella. Hinnat ovat kovia tahan aikaan vuodesta, kun on sesonki paalla, mutta minkas teet. Hyva hotelli loytyi, ja yollisilta kourimisilta ynna muilta sen semmoisilta on saastytty. Viime yona tosin jotkut iloiset matkaajat pajauttelivat kukkaistuotteita ikkunamme alla, suoden varsin huvittavaa kuunneltavaa.

Nyt on noin kolmisen tuntia aikaa bussin lahtoon - paamaarana jokaisen reissaajan El Dorado, eli Goan auringon kultaamat rannat. Sinne paastaksemme on tosin taisteltava itsensa kanssa 14 tuntia bussissa, mutta makikotkan sanoin: so not. Sita kivempaa on sitte vain taydellisesti relaksoitua.

Matkaseurueemme on kasvanut viime kerrasta. Mukana on itseni ja Jussin lisaksi ystavamme Hanna ja Aki, ja lisaa seuraa on tippumassa tasaiseen tahtiin, kunhan lentsikat lentavat. Suuremmassa porukassa reissaaminen on itselleni uutta, mutta hyvin on sujunut tahan asti, ja varmasti jatkokin menee hyvin. Ja mikaan ongelma ei ole niin iso, etteiko se ratkeasi bidin ja pienen chillaamisen avulla.

Intiaan palaaminen tuntuu aika hassulta. Eka yona huomasin ressaavani yllattavan paljon, mutta valittomasti, kun astui hymyilevien ja pahanilkisesti voittoa ja ukottamista ajattelevien inkkarien kansoittamille kaduille, rentouduin ja tuntui hassulla tavalla tutulta. Vanhat hindifraasit ovat pikkuhiljaa palanneet mieleen ja tavat ja kulttuuri eivat tunnu niin oudolta ja vaikealta kuin ennen. Kuitenkin ilmassa on myos jotain uutta. En viela oikein osaa sanoa mita se on, mutta.. Jotakin. Oikeaa tarkoitusta talle reissulle ei oikeastaan ole, mutta ehkapa on jalleen tallattava hetki naita katuja, jotta se loytyy.

Tama matka on siis todellisuutta. Samaa, mutta jotenkin erilaista.

" You take a mortal man, put him in control, watch him become a god, watch people's head a-roll." -Megadeth

- Juho ( Uribag-apprentice)